Terve! I'm back!

Enpä ihan sitten parantanut tapojani syksyn kirjoitusten jälkeen. Syksy olikin suoraan sanottuna perseestä. Kirjoitukset menivät ihan hyvin, mutta muuten elämä potki päähän. Menetin kaksi rakasta eläinystävääni.

Ensin meni marsu, jolla oli kasvain mahassa. Marsuliinin käytös muuttui päivässä apaattiseksi ja syönti loppui. Ei auttanut kuin kiikuttaa reppana pikaisesti eläinlääkäriin. Tuomio oli tyly: suolisolmu tai kasvain. Kummallekaan ei voi tehdä mitään, lopetus on paras vaihtoehto. Surusilmin luovuin ystävästäni ja kasvainhan hänestä lopulta löytyi. Pyysin siis ell aukaisemaan marsun lopetuksen jälkeen, että saamme varmuuden mikä öttiäistä vaivasi. Jäätyneeseen maahan kaivettiin pieni hauta ja sinne meni pikku-marsu.

Lähempänä joulua minua kohtasi toinen suru, josta en toivu ikinä. Rakkaani, 21-vuotias kissimirrini lähti luotani pois. En voi hyväksyä asiaa vieläkään. Miukuni sairasti munuaisten vajaatoimintaa. Munuaisvaiva todettiin n. reilu viisi vuotta sitten. Kun olimme munaisvaivojen takia lääkärissä, pelko oli todella suuri, että mitä tulee tapahtumaan ja miten rakkaalle kissalle käy. Kissa sai kuitenkin lääkityksen ja joka päivä elämänsä loppuun asti hänelle annettiin munuaisten toimintaa tukevaa lääkettä. Kissi eli täysipainoista elämää vanhempieni huomassa ja oli onnellinen ja reipas. Tuli kuitenkin nekin ajat, joita ei edes osannut kuvitella tulevaksi. Kissa oli ollut minulla lähes koko ikäni. Kasvoin sen kanssa lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi. En muista sellaista aikaa, että rakasta pippu-naista ei olisi ollut.

Vanhempani toimittivat kissan lääkäriin, kun hänen syöntinsä vaikeutui. Lääkäri määräsi ensin kipulääkettä ja tulehduslääkettä, koska suussa epäiltiin olevan tulehdusta. Kissaa ei nukutettu tutkimusta varten sen korkean iän vuoksi, suun tutkiminen oli sen vuoksi ollut aika hankalaa. Lääkityksestä ei ollut apua ja parin päivän päästä varattiin aika eläinlääkäriin ja minäkin lähdin mukaan. Pidemmittä puheitta, tutkittiin, nukutettiin, rapattiin hampaita, otettiin verikokeita... Eläinlääkärin tuomio oli tyly ja itku virtasi vuolaana. Niin kävi, että oli tullut aika heittää hyvästit parhaalle ystävälle. Routaiseen ja kovaan maahan lyötiin monet lapionpistot ja kangenlyönnit. Pieni rakas oli saatava tuttuihin multiin lepäämään.

Kissan poismeno oli todella kova pala myös vanhemmilleni. Edelleen hekin odottavat kissan hyppäämistä syliin ja kuulevat hänen askeleensa ja tuntevat hänen kävelynsä illalla sängyssä. (Kissan kävelyä ei yleensä kuule, mutta vanhemmiten rakkaani kynnet alkoivat rapista lattiaa vasten hänen kävellessään.) Ikävä on kova ja kaipaus suuri. Hautaamisen jälkeen kävin joka ilta haudalla ja vein uuden kynttilän palaanen tilalle. Kun kevät alkoi tulla ja hanki ei enää kantanut, haudalle pääsy vaikeutui ja käyntikerrat harvenivat. Kaipuu ei kuitenkaan hellitä ja ikävä raastaa sydäntä. Rakkaus tuohon pieneen otukseen, jolla oli suuri sydän ja valtava vaikutus meihin, ei koskaan kuole.

Pääsin ylioppilaaksi vanhana, raihnaisena 31-vuotiaana, kuten annoin itseni ymmärtää lakitustilaisuudesta poistuessamme, kun erään luokkatoverin isä pysähtyi onnittelemaan minua ja sanoi: "On se hyvä että täällä voi suorittaa ylioppilastutkinnon vielä tuossa iässä......." En muista tarkalleen hänen sanojaan, mutta äimistyneenä en osannut oikein muuta kuin kiitellä ja nyökytellä. Isäni oli todistamassa myös tuota onnitteluhetkeä ja oli myöhemmin hänkin ihmetellyt miehen sanoja. En tiedä minkä ikäisenä tuo mies minua piti, tai mitä hän ajatteli, mutta itselleni tuli kyllä sellainen tunne, että ikäloppu tässä jo ollaan. Enhän minä kyllä edes ollut vanhin meidän luokalta! Vanhin meistä on yli 60-vuotias, eläkkeellä oleva nainen ja hatunnosto hänelle oivasta suorituksesta!

Lakitustilaisuuden ja kahvittelun jälkeen lähdin koululta äitini kanssa, kun toiset menivät jo kotiin laittelemaan kahvikuppeja ja muuta valmiiksi toisia vieraita varten. Vein sankarihaudalle ruusun, isovanhempieni (isän vanhempien) haudalle ruusut ja lopuksi vielä kissan haudalle kolme tulipunaista ruusua. Nyt "hautakiven" päällä on kissaruukussa kukka nimeltään särkynyt sydän. Niin suuri rakkaus lepää sen kiven alla, että sitä ei pysty sanoin kuvailemaan.

Rakastan Sinua ikuisesti Minni-kissani.

Yo-juhlat juhlittiin siis 4.6.2011 stressin kiristäessä päänuppia. Mukavat juhlat olivat ja voin suositella muuten Asti Gancia -kuohuviiniä muillekin makean ystäville. Aion jatkossa ostaa sitä pohjiksi ja vaikka miksi, oli niin miu makkuu. Pari huonosti nukuttua yötä, nestevajaus, syömättömyys ja siivoaminen sekä leipominen uuvuttivat sen verran, että baarittelu jäi suorittamatta.

Nyt olen sitten työtön kotirouva, joka edelleen laihduttaa ja laihduttaa ja laihduttaa. Blogin tulevaisuus on vaakalaudalla. Kukaan ei jaksa lukea tylsää soutamista ja huopaamista: hei, olen laihtunut kilon! Oo, olen lihonut kaksi kiloa!! Mietin tuossa että pitäisikö minun lisätä blogiini muitakin aiheita, mutta mitä ne sitten olisivat, se onkin jo toinen juttu. En osaa pukeutua ja meikkaustaitonikin ovat aikamoista räpeltämistä verrattuna joidenkin toisten blogistien ym. taidonnäytteisiin. Ja jaksaako kukaan lukea päivästä toiseen tällaista: heräsin, keitin kahvia, surffailin netissä, täytin tiskikoneen, pesin pyykkiä, imuroin, laitoin ruokaa, keitin kahvia, katsoin televisiota, kävin koiran kanssa kävelemässä, siivosin kissan hiekkalaatikon, leikkasin nurmikon.... Kaverithan minun elämästäni ovat kaikonneet, lapsensaannit, urat ja paikkakunnalta poismuutot ovat erottaneet tiemme aika hyvin. No on minulla muutama kaveri, en ihan erakko ole, mutta emme tee oikein mitään yhdessä. Valivalivali, tällaista tämä nyt vaan on, minkäs teet.

Eipä tässä juurikaan taas asiaa ole, kiirettä pitää. Dieetissä on pysytty ja sehän se tärkeintä tässä nyt onkin. Tai no, on mulla kyllä tulossa eräs aika tärkeä koitos joka liittyy opiskeluun. Ehkä pitäisi paljastaa tässä vaiheessa, että vuoden 2008 elokuussa aloitin aikuislukion ja kirjoitan nyt syksyllä pari ainetta ja keväällä loput. Hui, eiköhän tässä ollutkin jo tarpeeksi. Blogeiluni on tosiaan nyt ihan jotain soopaa, asiaa ei tunnu löytyvän. Yritän kuitenkin parantaa tapani viimeistään syksyn kirjoitusten jälkeen.

Juttailu on jatkunut, ja jatkuu vielä vajaan viikon verran. Sitten onkin neljä viikkoa kasassa ja on herkuttelupäivän aika. Hieman epäilyttää, että uskaltaako sitä hakea karkkimättöä Makuunista, mutta mikäli oikein olen käsittänyt, niin tuollainen mässypäivä sallitaan toisinaan... Herkkupäivän jälkeen jatkan samalla "dieetillä" kuin tähänkin asti ja 23.8. alkaakin uusi GoFatGo -projekti.

Eipä ole ihmeemmin tehnyt mieli poiketa tiukasta ruokavaliosta, on ollut jotenkin ihanan helppoa vain syödä juuri prikulleen niinku ohjeissä määrätään. Baarireissukin on tullut käytyä, veden voimin. Aika tylsäähän se selvinpäin on ravintelissa olla, mutta tulipahan kokeiltua sekin. Tässäpä pikaiset kuulumiset!

Tässä sitä (vielä) hurraillaan, kun Jutta-dieettiä on takana parisen päivää. Pelottaa vaan että kyllä tästä hyvästä fiiliksestä vielä turvalleen mätkähdetään. Toki on ollut ongelmiakin tämän ruokavalion suhteen, ei tämä ihan yhtä ruusuilla tanssimista ole ollut.

Ensinnäkin, Jutta käskee ottaa 2 kpl omega3 -kapseleita aamulla, ja saman määrän illalla. Minäpä en sitä uskalla mennä tekemään. Nuo kalaöljykapselithan ohentavat verta ja koska minulla on herkkä nenä vuotamaan, en uskalla mennä ottamaan "yliannostusta". Olisi kiva tietää mitä merkkiä Jutan omegat ovat... Apteekissa en osannut/jaksanut syynätä joka purkkia, että missä olisi ollut vähiten "tehoja" ja myyjä ei ollut kovin innostunut vertailusta myöskään. Ostin sieltä Lysi Omega-3 Forte -paketin ja nämähän olivat vahvaa tavaraa. Otin niitä (ja tänäänkin olen ottanut) aamulla yhden/illalla yhden ja toivonut että saan hyviä rasvoja tarpeeksi. Tänään aamulla aloin röyhtäilemään kuin riivattu ja voitte arvata kuinka mukavaa oli, kun suuhun tuli jatkuvasti härskin sillin maku. Ostin sitten kauppareissulla Mölleri tupla mansikanmakuinen -kapseleita. Niissä on myös A- ja D-vitamiineja. Katsotaan nyt miten alan nappailemaan noita, lisäänkö annostusta vai jatkanko kahdella pillerillä/pv.

Toinen (pieni) ropleema on ollut Dietmixin nauttiminen. Tästä en suurta numeroa tee, sen saan kyllä juotua ilman kitinöitä. Ei hivele makunystyröitä, mutta juohan sen kun tietää millä asialla tässä ollaan. Makuna minulla on suklaa ja olen sekoittanut välipalalle 40 g jauhetta 3 desilitraan vettä. Mitään kummempia treenauksia en ole vielä harrastanut, joten muulloin kuin välipalalla ei ole tarvinnut tuota juoda.

Kolmas (keskikokoinen) onkkelma on RAHKA. Välipalalla olen sitä syönyt ja sekoitellut sen joukkoon 100 g marjoja. Makeutusjauhettahan saa käyttää ja eilisen rahkan sekaan laitoin 1 tl Canderellia. Ei se kyllä makeuttanut riittävästi rahkaa ja annoksen (250 g rahkaa) oli aika työlästä. Söinhän minä sen toki, mutta en kyllä nauttinut. Haluaisin kyllä syödä välipalalla ja iltapalalla rahkaa, mutta mietin että uskaltaako tuota makeutusjauhetta laittaa kuinka paljon sen annoksen sekaan? Mistään määristä ei dieettiohjeissa puhuta, mutta eihän sitä nyt ylenmäärin voi ropsia tuotakaan kai eväiden sekaan?? Rahka olisi vaihtelua raejuustolle, josta kyllä tykkään, mutta voihan se olla että kun sitä on niin paljon aamua iltaa, että jossain vaiheessa se alkaa pursuamaan korvista pihalle.

Vessassa on pitänyt rampata alvariinsa pikkuhädällä. Vettä en kai ole ihan saanut juotua niin paljon kuin pitäisi, mutta joka päivä opitaan uutta. Eilen meinasi olla jo melko tukala olo kun isohätä panttasi itseään. Kamalaa kirjoitella tässä vessaraportteja, mutta ajattelin jakaa teille kaikki tuntemukseni... Tänään kuitenkin tuli onni ja autuus kun sekin toimitus tuli tehtyä. Eli eiköhän tämä aineenvaihduntakin ala tässä hiljokseen siirtyä raiteilleen.

Burnereita olen napannut 3 aamulla ja 3 iltapäivällä. Tänään ostin Green Tea -kapselit jo kaappiin, otan ne mukaan diettiin tässä joku päivä. Nyt lähden saunaan ja palailen asiaan taas joku päivä.

PS. Kirjoitetaanko dieetti -sana dietti vai dieetti? Minulla taitaa esiintyä molempaa muotoa.

Päätin siis aloittaa Juttadieetin: http://www.gojuttago.com/.

Harjoittelupäivä tästä kuitenkin tuli. Tein aamurutiinit kyllä pilkun tarkasti ja keitin kaurapuuron (45 g hiutaleita veteen, ripaus suolaa), kippasin mukaan 1,5 dl sokeritonta mustikkakeittoa ja lisäksi otin vielä rinnalle 100 g rasvatonta raejuustoa. Omega kolmoset joita Jutta käskee ottamaan, ovat vielä kaupassa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes maha kertakaikkiaan sanoi että ei enempää. Puuroa näytti olevan lautasella huimasti enemmän kuin mitä olen tähän asti aamuisin syönyt. Miten se voi olla mahdollista? Huijaako mun ikäloppu Philips-vaaka?

No tää aamuateria tosiaan jäi puoleenväliin, en voinut tunkea enää yhtään lusikallista suuhuni kun olisin oksentanut muuten. Eli aika huono alku mun dieetillä. En kuitenkaan lannistu, vaan ajattelen tämän päivän olevan harjoittelua. Syön ohjeiden mukaan, miten pystyn. En palaa siis pullien ja herkkujen kimppuun! Kohta lähden metsästämään tuotteita, joita en eilen kauppareissulla löytänyt.

Millehän sitä alkaisi että saisi nämä läskit lähtemään? Tutkailin netistä tuota campridgea, kun kuulin eräästä henkilöstä, joka oli laihduttanut ko. menetelmällä reippaat 30 kiloa. Mutta jos viikon pussikeittojen hinta on 55 euroa, niin voin sanoa kuurille: heippa!

Katsoin yhtenä aamuna tätä järkyttävää mahaani peilistä ja oksennus oli jo kurkussa tulossa, niin kamalalta se näytti. Ihme että mies enää ilkeää vieressäni maata ja liikkua ihmisten ilmoilla kanssani. Olisihan tuo Ckuuri ihan ok ehkä muutaman viikon aloitukseksi... Mutta sen jälkeen pitäisi jatkaa muuten vaan terveellisellä ja normaalilla ruokavaliolla. Jotenkin tuntuu oudolta, että jos laihduttaa tuolla menetelmällä, niin pitääkö sitten loppuikä vetää jotain pusseja ruuaksi? Itselleni voisi olla aika vaikeaa siirtyä normiruokaan niin, että kilot eivät tule rytinällä takaisin. Jos jollakin on enemmän tietoa aiheesta, niin luen kommentteja mieluusti.

Toinen mielenkiintoni kohde on tuo Jutta Gustafsbergin neljän viikon kitudieetti. Kitudieetiltä se vaikuttaa minun mielestäni, koska ruokamäärät ovat tämänhetkiseen mässyttämiseeni nähden ihan järkyttävän pieniä. Tuostakin olen lukenut että todella ylipainoiset ovat saaneet kiloja mukavasti pois tuossa neljässä viikossa. Ajattelin että tuo voisi olla myös sellainen kiva startti painonpudotukseen. Tuossa olisi selkeästi ja tarkasti määrätty mitä suuhunsa laittaa ja ei tarvitsisi itse sitä miettiä... Mutta hei! Olen aina miettinyt, miten ihmiset jotka syövät maitorahkaa saavat syötyä sen ihan paljaaltaan, tai joidenkin maustamattomien marjojen tms. kanssa?? Tietysti siihen ajan myötä tottuu, mutta en minä kyllä ymmärrä, minulla taitaisi jäädä rahkat purkkiin.

Tänään olen kyllä aloittanut päiväni Painonvartioimisella, vaikka kyseinen pulju sanookin hyvästit Suomelle. Ohjeita on kyllä siitä firmasta ostettu ja kannettu tähän huusholliin niin paljon, että niillä luulisi tulosta syntyvän. Itsekuri vaan on minulla niin huono... Toivossa on kuitenkin hyvä elää ja toivon suuresti saavani itseni psyykattua terveellisempään elämään.

Blogi on vähän pärsseellään, haluaisin vaihtaa tuota taustaa ja vaihdoinkin, mutta jostain syystä ei tuokaan ole nyt ihan paras. Harmi kun en itse osaa tehdä pohjia. Voi olla että palaan kohta siihen vanhaan takaisin. Tekstit heittäytyivät jotenkin ihan mukkelismakkelis fontteineen, mutta en jaksa niitä nyt alkaa muokkailemaan. Ihailen vain tuota menneiden aikojen ihanuutta ja klassisen kauniita ihmisiä (Leif Wager/Tähdet kertovat).

Olisipa minulla tällainen kroppa:

Haaveitahan ihmisellä saa olla... Eilen kuitenkin pysyin tiukkana ja en lähtenyt hakemaan Makuunista säkillistä irtokarkkeja. Teki kyllä pahaa, ihan kuin olisin ollut vieroituksessa viinasta tai huumeista. Jos yrittäisi irtautua sokerista ja jättäisi valkoiset jauhot pois. Ei taida onnistua. Mitä sitä sitten oikeastaan saisi syödä? Tuntuu että tiedän kyllä asiat syömisestä, mutta en vaan osaa toteuttaa niitä. Riisi meillä on ollut kokojyvää jo pitkään ja silloin kun syödään makaronia, se on tummaa tai kauramakaronia tms. Olisipa vara hommata personal trainer, tässä ollaan niin syvällä omassa itsesäälissä ja ryvetään paskassa, että pystyykö tästä itse nousemaan...

Mihin ihmeeseen mun "Persikkaa ja vaahtokarkkeja" on kadonnut?!!